Näin koirapuistossa lappusen, jossa etsittiin koiranomistajia iäkkäiden ulkoiluystäviksi. Minä – Laura – ajattelin heti, että tämä voisi olla minun ja Helgan yhteinen juttu. Helga on 4-vuotias rauhallinen suomenlapinkoira, joka on hyvä lukemaan ihmisten tunnetiloja ja mielestäni täydellinen tällaiseen toimintaan. Olemme Helgan kanssa melko samanlaisia. Minulla yleensä synkkaa kaikkien ihmisten kanssa iästä riippumatta. Olen tottunut kohtaamaan iäkkäitä työn puolesta puhelimessa ja koen tärkeäksi antaa heille aikaa. Kun muutenkin käymme Helgan kanssa ulkoilemassa, niin miksemme samalla voisi ottaa jonkun ulkoilukaveria kaipaavan mukaamme.

Toimintaan perehdyttämisen jälkeen kaupungin ulkoiluystävätoimintaa koordinoiva Tanja järjesti meille yhteisen tapaamisen ulkoiluseuraa vailla olevan iäkkään miehen kotiin. Keittiön pöydän ääressä mies kertoi asuneensa Raumalla jo vuosikymmeniä, mutta ei siltikään oikein tunne täältä ihmisiä, kun lapsuuden- ja nuoruuden ajan kaverit ovat muualla. Aikuisiällä tutustuminen ei ollutkaan enää niin helppoa kuin nuorempana. Lenkkiseuraa ei ole ja muutenkin ulkoilukaverin läsnäolo toisi ikämiehelle turvaa, jos ulkoillessa jotain sattuisi.

Kun tapasimme kävelyn merkeissä, huomasimme tulevamme hyvin juttuun. Molemmilla on halu yhteiseen ulkoiluun ja pyrimme kävelylle kerran viikossa, joko tiistaina tai keskiviikkona. Viestittelemme, jos suunnitelmiin tulee muutoksia esim. huonon ulkoilusään takia. Lenkille lähdemme työpäiväni jälkeen neljän maissa ja lenkkeilemme yleensä puolesta tunnista tuntiin vähän reittiä vaihdellen. Kaverini kävelee vähän huonosti ja käyttää siksi sauvoja tukenaan. Välillä voimme pysähtyä rapsuttamaan Helgaa ja jatkamme sitten taas matkaa. Koira tuo toimintaan iloisuutta ja siitä syntyy helposti keskustelua. Helga itse itkee aina innosta, kun tapaamme iäkkään ulkoilukaverimme.

Koen saaneeni tämän vapaaehtoistoiminnan myötä itselleni uuden ystävän ja uskon, että iäkäs ulkoilukaverini on samaa mieltä. Toiminta tuo hyvän mielen ja tuntuu itselle hyvin luonnolliselta. Meillä on ollut kävellessä tosi antoisia keskusteluja. Yksi mieleenpainuvimmista keskusteluistamme lähti liikkeelle lahjaksi saamastani Aaveiden Rauma -kirjasta. On kiva huomata, että kaverini lähtee erilaisiin juttuihin mukaan. Olen ollut jopa vähän yllättynyt siitä, miten syvällisistä asioista olemme jo keskustelleet melko lyhyellä tuntemisella. Ajattelen ulkoilukaverini olevan kuin ”varavaari” minulle ja Helgalle. Helga on saanut kaverin lisäksi uuden aktiviteetin, jossa pääsee opettelemaan rauhallisempaa menoa.

Ulkoiluystävänä toimiminen edellyttää mielestäni positiivista asennetta, tilannetajua ja kykyä lukea toista ihmistä. Toiminta sopii täysi-ikäiselle, joka on valmis kohtaamaan ihmisiä aikuisena aikuiselle. Ei pidä luovuttaa, jos homma ei heti lähde lentoon tai ensimmäisen ulkoilukaverin kanssa kemiat eivät kohtaa. Ymmärrän hyvin ihmisen tarpeen sosiaalisiin suhteisiin. Olisikin hienoa, jos ihmiset lähtisivät enenevässä määrin mukaan tällaiseen toimintaan.

Teksti: Ulla Pohjanmaa Laura Saarisen kertoman pohjalta

Tossut ja tassut liikkeelle (2022–2024) on Ikäinstituutin koordinoima hanke, joka edistää iäkkäiden ulkoilua vapaehtoistoiminnan keinoin. Hankkeessa kehitetään kahta uutta tapaa ulkoiluavun lisäämiseksi: ulkoiluystävätoimintaa koiranomistajien toteuttamana sekä ulkoiluystävärinkiä, jossa vastuu iäkkään ulkoilussa auttamisesta jakautuu useamman vapaaehtoisen kesken.

Ulkoiluystäviä koulutetaan Raumalla jälleen 24.4. alkaen. Tutustu tarkemmin: Ulkoiluystäväksi iäkkäälle koiran kanssa

Muut koiranomistajille suunnatut ulkoiluystäväkoulutukset löydät täältä: https://www.ikainstituutti.fi/tossut-ja-tassut-koulutukset/

Moi, mä olen Mikko ja seuraavassa tekstissä haluan kertoa vapaaehtoistyöstä, jota olen tehnyt jo vuodesta 2007.

Kaikki alkoi, kun olimme muuttaneet takaisin minun ja vaimoni kotikuntaan Mäntsälään. Olin siihen aikaan koti-isä tyttärellemme. Vaikka tyttäreni oli vielä pieni ja isää kotona tarvitseva, niin aloin pikku hiljaa miettiä myös omaa elämääni kodin ulkopuolella. Olin työkyvyttömyyseläkkeellä rajussa auto-onnettomuudesta saatujen vammojen takia.

Kiinnostus vapaaehtoistyöhön lähti jo vuosia aikaisemmin. Tosin jalkapallovalmentajan roolissa, mutta yhtä lailla on vapaaehtoisesta valmentaa ilman minkäänlaista korvausta.

Vuosi 2007 oli kuitenkin se vuosi, milloin löysin kutsumustyön, mitä olen tehnyt aina tähän päivään asti.

Ensi alkuun vapaaehtoistyöt oli lähinnä yhdistystoimintaa, kun Mäntsälässä oli vielä paikallinen Invalidiliiton yhdistys, ennen kuin se sulautui Järvenpäänseudun Invalidit ry:n. Vuosina 2007-2010 Invalidiliitto haki paikallisia toimijoita koulutukseen nimeltä ”Iskujoukko”. Meidän tehtävänä oli auttaa vammaisia ihmisiä, jos heillä oli vaikka ongelmaa hakemuksissa, valituksissa, tms.

Vuonna 2010 löysin paikallislehdestä ilmoituksen, että vapaaehtoisten sekä Mäntsälän kunnan nuorisopalvelun pyörittämä Yökahvila kaipaa uusia vapaaehtoisia. Yökahvila oli perjantaisin avoinna oleva nuorisotila, jossa oli 3-5:n vapaaehtoisen lisäksi vastuuhenkilö kunnan nuorisotoimesta. Yökahvila oli päihteetön vaihtoehto 13―17-vuotiaille nuorille. Monitoimitalon nuorisotiloissa on biljardipöytä, tietokoneet, liitokiekko, pingis, pleikkari, jne. + kahvia, mehua, suolaista ja makeaa tarjottavaa. Olin 7 vuotta mukana kuvioissa. Valitettavasti toiminta loppui 2017, kun vapaaehtoisia ei oikein enää ollut riittävästi.

Vuonna 2015 olin perustamassa Mäntsälän Nuorten Kummit ry -yhdistystä. Ensimmäinen tapahtuma oli samaisen vuoden päättäjäispäivystys, jonka suoritimme keskusurheilukentän liepeillä. Tarkoituksenamme oli pitää huolta, grillata juhlivalle nuorisolle makkaraa ja lettuja sekä tarjota virkistävää mehua/vettä ja seurata että kaikki menee hyvin. Tätä päivystystä jatkoimme säännöllisesti, kunnes koronapandemia tuli häiriöksi. Viimeisin päivystys oli viime vuonna 2022.

Seuraavaksi oli ”Kummilan” vuoro. Kummila toimi joka toinen lauantai ja se oli avoin nuorille, vähän samalla periaatteella kuin Yökahvila toimi. Kokeilimme toimintaa kolmessa eri paikassa. Välillä porukkaa oli paljon ja välillä taas melko hiljaista. Nuoret kyllä piti, kun oli paikka mihin sai tulla viettämään lauantai-iltaa.

Olen myös vaikuttanut vanhempainyhdistyksissä. Ollessani Kirkonkylän Koulun ala-asteen vanhempainyhdistyksessä, eräs jäsen sai idean erään nuoren artistin esiintymisestä koululla. Homma laajeni sen verran, että lopulta päädyimme järjestämään vuonna 2016 Mäntsälän Perhepäivän kuuluisalla Mäntsälän Suurlavalla.

Olen myös ollut mukana paikallisen MLL:n tapahtumissa. Suojatiepäivystys (tai #koulutienturvaajat) on ollut osana Mäntsälän kouluja vuodesta 2011-2012. Olen alusta lähtien ollut yhtenä vastaavana päivystäjänä tyttäreni entisen koulun kouluteillä. Lisäksi olen ollut vapaaehtoisena järjestäjänä ja talkoolaisena monissa muissa tapahtumissa.

Motiivina vapaaehtoistoiminnalle on avun antaminen

Minua on motivoinut vapaaehtoistyössä suuresti apu, jota kohderyhmälle annan yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa. Minua kun on autettu/autetaan, niin tiedän sen [arvon] varsin hyvin.

Parhaat hetket on ehdottomasti ne, kun näkee kuinka muutkin vanhemmat innostuvat mm. päättäjäispäivystykseen osallistumaan. Lisäksi se, että nuoret muistaa meidät vapaaehtoiset vuosienkin jälkeen.

Vapaaehtoistoiminnassa voi myös uupua

Voimat on ollut välillä loppu mm. päättäjäispäivystyksen aikana, kun kävellään pitkin keskusurheilupuistoa ja lähiseutua, niin voi olla varma että kroppa on melko loppu, kun kotia pääsee. Henkisellä puolella olen opiskellut nollaamista, mikä onkin aika hyvin onnistunut. Mutta pakko tunnustaa, että välillä jää asiat päähän ja tuon ”duunit himaan”, varsinkin, jos tapaus tuo mieleen oman nuoruuden.

Parasta antia vapaaehtoistyö antaa, kun saa tehdä jotakin tärkeää duunia. Myös ihmiskontakteja on tullut lukuisia vapaaehtoistyön kautta. Vaikka en julkisuudesta niin välitä, niin myös sydäntälämmittävä tunnustukset on vuonna 2020 ”Vuoden Mäntsäläläinen” & ”Vuoden 2020 Paras Palveluntuottaja”.

Vapaaehtoistyö on muuttanut muotoaan paljon vuodesta toiseen. Näiden 16 vuoden aikana valitettavasti yksilöllinen vapaaehtoistyö on ollut katoavaa. Onneksi kumminkin suuremmat organisaatiot (SPR & MLL, jne.) jatkavat toimintaansa, tosin koronapandemian rajoitukset näkyvät vieläkin mm. tapahtumien supistumisessa, kun vapaaehtoisia ei ole tarpeeksi. Voin kuitenkin olla tiennäyttäjänä uusille vapaaehtoisille!

Siispä kannattaa katsoa vapaaehtoistyön kortit. Voit löytää niistä aivan uuden asian, johon tykästyt!

Kuva: Mikko ja Kasper-kissa

Olen Minna ja aloitin keräyskoordinaattorina Pieni ele ry:ssä syksyllä 2020. Olen sukeltanut hyväntekeväisyyden kuin vapaaehtoisuudenkin koukeroihin ja päässyt tekemään työtä sydämellä. Työnkuvaani kuuluu keräyksen käytännön järjestelyt ja vapaaehtoisten kouluttaminen ja avustaminen.

Mutta miltä tuntuu olla lipasvahtina? Halusin uteliaana heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen kokeilla, miltä tuntuu olla vapaaehtoisena pieni ele -keräyksessä. Sovin oman kotipaikkani Vantaan vapaaehtoisen keräysvastaavan kanssa minulle sopivan paikan ja ajan lipasvahtina toimimiseen, ja jäin odottamaan h-hetkeä.

Miltä lipasvahdin tehtävä tuntui?

Lipasvahtivuoroani edeltävänä iltana hieman jännitti – se yllätti. Tunnenhan keräyksen työni puolesta kuin omat taskuni, ja osaan varmasti vastata kysymykseen kuin kysymykseen, jos sellaisia tulisi. Minulla on jo kokemusta vastuullisista vapaaehtoistehtävistä aiemmilta vuosilta, mutta tämä oli minulle täysin uutta.

Keräyspäivän aamuna menin sovittuun keräyspisteeseen, kotini lähellä olevalle päiväkodille.

Jännitys laantui, kun vastassani oli vaalilautakunnan jäseniä näyttämässä minulle paikan, johon voin käydä lippaan kanssa istumaan. He olivat mukavia, osa heistä oli ollut mukana vaalilautakunnassa jo vuosia tai vuosikymmeniä, ja tunsi keräyksemme hyvin ja otti minut avosylin vastaan.

Ja sitten se alkoi, äänestyspaikka aukesi ja ihmisiä alkoi virrata tilaan! Oli ilo huomata, että yli sata vuotta vanha perinteinen, yhteisvastuullinen keräys kotimaan vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyväksi oli tuttu monelle äänestäjälle. Moni jopa tuli sisätiloihin valmiiksi raha kädessään, valmiina lahjoittamaan ja sitten vasta äänestämään. Minun ei tarvinnut muuta kuin istua paikallani, tervehtiä äänestäjiä ja kiittää kaikkia lahjoittajia. Vaalirauhan vuoksi lipasvahti ei pyydä lahjoitusta. Todella siis hymyllä ja kiitoksella selvisi!

Lipasvahtivuorossa voi myös kutoa sukkaa tai tehdä ristisanatehtäviä, jotain sellaista hiljaista mikä ei riko vaalirauhaa. Itselleni ohi lipuvien ihmisten seuraaminen oli mukavaa. Ja ai että lahjoitusten odottaminen oli jopa hieman koukuttavaa puuhaa, kuin olisi hiljaa kalassa ja odottaisi milloin tärppää!

Muutamalla tunnilla apua monelle – apuvälineitä, vertaistukea…

Päivä kului nopeasti ja itselle jäi onnistunut ja hyvä olo – olen päässyt tekemään vapaaehtoistehtävää, josta hyötyy moni vammainen ja pitkäaikaissairas. Puolet lahjoituksista jää kotipaikkakunnalleni Vantaalle, jossa järjestetään mm. neuvontaa sairastuneille, vertaistukiryhmiä sekä virkistystoimintaa. Toinen puolikas menee valtakunnalliseen vammais- ja terveystyöhön. Eli juuri tehty muutaman tunnin mielekäs ja mukava istuminen lippaan äärellä voi mahdollistaa esimerkiksi epilepsiaan sairastuneen lapsen perheen yhteisen virkistysretken, tapaturmaisesti invalidisoituneen nuoren apuvälineen tai näkövammaisen ikäihmisen opaskoiran koulutuksen ja kaikkea siltä väliltä.

Ja sen verran koukuttavaa homma oli, että olen oman kuntani keräyksessä mukana jatkossakin vapaaehtoisen pöksyissä!

Haluatko nopean, kivan ja helpon vapaaehtoistyön?

Tekisi mieli osallistua tärkeään yhteisvastuulliseen toimintaan, mutta hieman jännittää osaanko, olenko todella hyödyksi ja ei kai minulta odoteta liikoja? Aikaakaan ei ole sitoutua mihinkään pitkäaikaiseen tehtävään. Mutta silti haluaisin kantaa korteni kekoon ja tehdä hyvää.

Kuulostaako tutulta? Ei hätää! pieni ele -keräykseen voit tulla juuri sellaisena kuin olet, ja sillä panostuksella kuin sinulle sopii – otamme sinut avosylin vastaan!

pieni ele -keräys on yli sata vuotta kerännyt lahjoituksia vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyvinvoinnin vaalimiseen. Keräys on aina vaalien aikaan äänestyspaikoilla. Toimintamme perustuu hyväntekeväisyyteen ja olemme poliittisesti sitoutumattomia. Pieni ele ry:llä on vain kaksi palkattua työntekijää, ja keräys toteutetaan noin 10 000 vapaaehtoisen voimin ympäri Suomea. Suurin osa vapaaehtoisistamme ovat itse pitkäaikaissairaita tai vammaisia. Mukaan voi tulla kuka tahansa, joten tule sinäkin, koska lipasvahteja tarvitaan!

Lipaskeräys on helppo ja palkitseva tapa auttaa. Mukaan voi tulla vaikka pariksi tunniksi. Ja tässä tulee se lupaus Suomen helpoimmasta vapaaehtoistehtävästä – meillä lipaskerääjä ei pyydä lahjoituksia, vaan vain vahtii lipasta ja kiittää lahjoittajia. Voit siis vahtiessasi lipasta esimerkiksi kutoa sukkaa, tehdä ristisanatehtäviä tai vain seurata ihmisvirtaa. Pelkkä hymy, ja kiitos riittää!

Tehtävä ei vaadi koulutusta tai erityisosaamista, voit tulla juuri sellaisena kuin olet.

Lipasvahtimme kertovat:

”Oli mukavaa ja helppoa olla lipasvahtina. Kudoin sukkaa!” -Tiina

”Oli helppoa, mukavaa ja mielenkiintoista.” -Päivi

”Tämä on helppo ja kiva tapa kantaa korteni kekoon hyvässä asiassa. Ehdottomasti voin suositella!” -Jukka

Tervetuloa vapaaehtoiseksi

Ilmoittaudu mukaan Vapaaehtoistyö.fi-palvelussa tai tästä linkistä www.pieniele.fi/vapaaehtoiseksi

Seuraa pientä elettä

www.facebook.com/pieniele

www.instagram.com/pieniele

www.pieniele.fi

Turun Seudun Vanhustuki on jälleen ollut aikaansa edellä kehittäessään Kuntoilukummi -toimintaa. Kuinka tärkeää onkaan, että ihminen – kaikista terveysongelmista huolimatta – liikkuu voimiensa mukaisesti. Monesti liikunnan palkinto on pääsy ulos. Meille, joille se on itsestäänselvyys, emme aina pysty sitä edes ymmärtämään.

Kuntoilukummi on vapaaehtoinen, jolle Vanhustuki on järjestänyt koulutusta ja jossa fysioterapeutti ohjaa toimintaa. Henkilö, jonka luokse kuntoilukummi tulee, on kotona asuva ikäihminen, jolla on vaikeuksia lii­kkua tai liikunta on loppunut lähes kokonaan. Fysioterapeutti on käynyt henkilön luona selvittämässä tilannetta ja sen perusteella laatinut ohjelman, jota kuntoilukummi ja ikäihminen sitten toteuttavat.

Kummi ja ikäihminen tapaavat joka toinen viikko sovittuna aikana ja käyvät läpi ohjelmassa olevat liikkeet. Tarkoitus on, että henkilö tapaamiskertojen välillä myös itsekseen jumppaa ohjelman mukaisesti.

Epäonnistumiset kuuluvat kuvaan. Syitä on monia, sillä elämä on kovin monimuotoista, mutta silti jaksamme yrittää. Elämä vain on tällaista ja se on hyväksyttävä.  On palkitsevaa, kun neljän kuukauden jakson jälkeen voivat kuntoilukummi ja ikäihminen todeta, että liikkuminen on helpompaa ja uskaltaa lähteä jo kotoa ulos – vaikka kahville lähikahvilaan. Silloin kahvikin maistuu paljon paremmalta kuin aiemmin.

Jäin tässä vain miettimään, moniko ikäihminen olisi ilman kuntoilukummia jäänyt sohvan nurkkaan istumaan, jos me emme olisi käyneet visiitillä innostamassa ja luomassa uskoa omiin voimiin. 

Haluatko sinä ryhtyä Kuntoilukummiksi? Kysy lisää puh. 050 5443313 / Iida tai [email protected]

Ilmoittaudu tehtävään: https://vapaaehtoistyo.fi/fi/task/aa0e1f24e0a4542774461a71d6569d2944d280c2

Aloitin vapaaehtoistyön elämäntilanteessa, jolloin en kyennyt täysipäiväisesti työntekoon, mutta halusin silti antaa oman panokseni yhteiskunnan hyväksi. Minun oli helppo valita vapaaehtoistehtäväksi vanhustyö, koska olen pienestä asti viihtynyt ikäihmisten seurassa heidän tarinoitaan kuunnellen. Vanhusvapaaehtoistyössä sain huomata, ettei ole väliä, onko ikäihminen omillaan toimeentuleva vai asuuko tämä lukkojen takana muistiosastolla - suusta tulee silti aina viisauksia elämästä, joista meistä jokainen voisi jotain oppia. Kaltaiselleni kolmenkympin korvilla olevalle henkilölle vanhusvapaaehtoistyö antoi perspektiiviä elämän tärkeimpiin asioihin kuten hidastamiseen, jotta huomaisimme toiset ihmiset.

Sopivan vapaaehtoistehtävän löytäminen lähti helposti alkuun tutustumalla Vapaaehtoistyö.fi-sivustoon. Jätin yhteydenottopyynnön ja ei aikaakaan, kun istuin ensimmäisessä vapaaehtoistyöntekijöiden palaverissa. Päädyin omasta toiveestani tehtävään, jossa ylläpidettiin vanhusten kohtaamispaikan kahvilaa. Vapaaehtoistyövuoroissa oltiin aina pareittain. Aamulla tehtiin voileipiä ja paistettiin pullaa. Niitä sitten myytiin pientä maksua vastaan kahvin kera ja siinä sivussa pidettiin seuraa asiakkaille. Kohtaamispaikan yhteydessä oli lisäksi mm. digineuvontaa ja vanhusneuvoston kokouksia. Vaikka näihin ei itse millään tavalla ollutkaan osallisena, niin tuntui silti merkitykselliseltä olla edes pieni osa jotain, mikä edistää yhteiskuntamme ikäihmisten hyvinvointia. Minua kosketti yhteisöllisyyden tunne, joka vaikutti tämän kohtaamispaikan kävijöiden kesken vallitsevan. Olisi tärkeää, että varsinkin keskustassa asuvilla ikäihmisillä olisi joku oma matalan kynnyksen paikka mihin mennä. Selkeästi sellainen pitää meidän vanhukset virkeinä ja menevinä.

Elämäntilanteen muuttuessa vaihdoin vapaaehtoistehtävän sopivampaan ja päädyin ystävätoimintaan. Halusin kuljettaa vapaaehtoistyötä elämässä mukana, koska se antoi minulle tunteen siitä, että teen jotain tärkeää olemalla ainoastaan läsnä ja antamalla aikaani. Ystävätoimintaan liittyen sain koulutuksen muistisairaan kohtaamiseen. Vapaaehtoisista pidettiin hyvää huolta: Saimme halutessamme olla mukana vaikuttamassa toimintaan ja tapaamisia vapaaehtoistyöntekijöiden kesken järjestettiin ajoittain. Oli ihanaa olla osa tätä hyväntahtoisten ihmisten joukkiota.

Ystävätoiminnassa sain itse päättää, kuinka usein käyn tapaamassa vanhusta. Aikatauluraamit saneli lähinnä yksikön päivätoiminta. Vierailin vanhainkodin muistiosastolla erään rouvan luona. Ystävä valikoitui sen mukaan, mikä pyyntö oli osaston henkilökunnalta tullut. Vierailut rouvan luona koostuivat yleensä sanomalehden lukemisesta yhdessä. Usein ei päästy sivuakaan eteenpäin, kun jo unohtui, että samat uutiset oltiin luettu kertaalleen. Uutiset herättivät rouvan muistot liitämään ja sain kuulla kaikenlaisia tarinoita. Väliä ei ollut sillä, olivatko nämä kertomukset totta. Väliä oli ainoastaan sillä, miten tämä rouva reagoi siihen, että häntä kuunneltiin. Ajan myötä opin jotenkin aistimaan, että rouva alkoi luottamaan minuun, vaikka hän ei selkeästikään ollut varma muistaako hän minua. Tämä on kokemus, joka on mielestäni mahdollista kokea vain kohtaamalla toinen vilpittömällä läsnäololla ja kerrasta toiseen, vaikka varmuutta sen hyödyllisyydestä ei ole.

Mieleenpainuvin kerta rouvan luona oli eräänä itsenäisyyspäivänä, jolloin katselimme televisiota sanomalehden lukemisen sijaan. Rouva suorastaan eli historialähetysten mukana ja otti minut mukaan näihin tapahtumiin. Jälleen minulla ei ollut tietoa tarinoiden todenperästä, mutta rouvalle vaikutti olevan todella tärkeää se, että hän sai jakaa ajatuksensa ja tuon hetken toisen ihmisen kanssa. Ikävä kyllä koronavuodet katkaisivat käyntini rouvan luona ja aikaa kului niin kauan, etten enää aloittanut uudelleen hänen luonaan käyntejä.

Nyt, kun minua pyydettiin kirjoittamaan tätä kokemusta, elämäni on sellaisessa paikassa, että olen saanut alkaa pohtimaan uusiksi vapaaehtoistyön merkitystä elämässäni. Tieni vanhustyön vapaaehtoistyöntekijänä päättyy, mutta jatkan aivan varmasti jonkin muun järjestön alaisena. Vapaaehtoistyö tuo elämääni merkityksellisyyttä, jota en voi mistään muualta saada.

Minulle on muodostunut vapaaehtoistyön tekemisestä tunne siitä, että ihmisarvoisen elämän ainoa edellytys on toisista välittäminen ja aito kohtaaminen. Kuinka vähään sitä voi olla tyytyväinen, jos vain on joku kelle puhua ja joku, kuka kuuntelee. Vapaaehtoistyö on myös vakuuttanut minut siitä, että elämän suurin rikkaus on antaa itsestään jotain ilmaiseksi, vaikka se jokin olisikin “vain” aikaa; siitä takaisin saaminen on jotain sellaista, mitä ei voi rahassa mitata. Rohkaisen jokaista kokeilemaan vapaaehtoistyön tekemistä! 

Blogin on kirjoittanut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vapaaehtoinen.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on tarjolla erilaisia vapaaehtoistehtäviä lyhytkestoisista pitempää sitoutumista vaativiin tehtäviin ja ryhmätoiminnasta yksin tehtäviin vapaaehtoistoimintoihin. Ikääntyneiden parissa hoivakodeissa ja kodeissa tehtävään vapaaehtoistoimintaan on jatkuvaa tarvetta. Lisäksi eri seurakunnissa on tarjolla monenlaisia vapaaehtoistehtäviä, joista voi tiedustella seurakunnan työntekijöiltä. Löydät Turun ja Kaarinan seurakuntien tehtävät osoitteesta https://vapaaehtoistyo.fi/kirkko-turussa-ja-kaarinassa

Vapaaehtoistyön diakoniatyöntekijä Ulla Mäenpää, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Moi, olen Minna, 37 vuotta, kotoisin Keminmaasta. Mutkien kautta olen löytänyt tieni Ouluun ja täällä ollaan nyt asuttu reilut kuusi vuotta. Perheeseeni kuuluu 15-vuotias tyttäreni ja koira. Ammatiltani olen kuva-artesaani, tekninen suunnittelija ja työssä oppinut kassamyyjä/asiakaspalvelija. Luonteeltani olen sosiaalinen, puhelias, iloinen, ystävällinen, elän huumorin kautta, yritän löytää kaikesta jotain positiivista ja osaan nauraa myös itselleni. Harrastan polttopiirtoa, lasinkaiverrusta, piirtämistä, leipomista, koiran kanssa lenkkeilyä, kuntosalia ja vapaaehtoistyötä KotiKummina.

Lähdin mukaan KotiKummit-toimintaan, koska minulla ei enää ole omia isovanhempia. Viimeisinä vuosina näin kuinka yksin oma pappa jäi, kun mummo nukkui ensin pois. Itse asuin liian kaukana käydäkseni tarpeeksi usein ja aina lähdön hetkellä tuli haikeus jättää pappa yksin. Niinpä ajattelin, että miksipä en voisi käyttää vähän omaa aikaani siihen, että helpottaisin täällä lähempänä jonkun iäkkään ihmisen yksinäisyyttä.

Nyt minun viikkojani on sitten ilahduttanut ihastuttava, hauska ja pirteä 92-vuotias rouva. Joskus me leivotaan, siirretään kausivaatteita säilöön ja päinvastoin. Käydään kaupungilla asioilla tai haetaan yhdessä kellarin varastosta jotain. Mutta pääasiassa me kahvitellaan ja jutellaan. Puhutaan ajankohtaisista asioista, kuten mitä maailmalla tapahtuu tai onko naapurin Irmeli saanut uuden rollaattorin. Toisinaan upotaan muistoihin. Lapsuuteen, sotaan, ensirakkauteen… Rouvan tarinoita on niin ihanaa kuunnella. Hän pyysi minut mukaan myös erään järjestön vuosijuhlaan, jonne menemme vielä loppuvuodesta.

Moni iäkäs ihminen kaipaakin juttukaveria ja kuuntelijaa. Ihmistä jolla on aikaa istua alas ilman kiirettä, kohdata aidosti. KotiKummina pystyn konkreettisesti helpottamaan iäkkään ihmisen yksinäisyyttä ja samalla koen tekeväni jotain merkityksellistä, tärkeää ja siitä tulee minullekin hyvä mieli. Ehkä kauneinta mitä oma iäkäs ystäväni on minulle sanonut on: ”Minä kerkesin jo kaivata sinua.”

Isovanhemmat antoivat meille elämän ja jättävät perinnöksi tämän maan, hetki omaa aikaani on siis vähintä mitä voin antaa takaisin.

Haluatko sinä ryhtyä KotiKummiksi? Kysy lisää puh. 040 182 2673 / Salla tai kotikummit(at)odl.fi.

Lue lisää KotiKummi-toiminnasta: https://odl.fi/palvelut/odl-yhdessa/vapaaehtoiseksi/kotikummit-ikaantyneen-ystavana/

Ilmoittaudu tehtävään: https://vapaaehtoistyo.fi/fi/task/de6b3bd428c62fbf2513057b32befa832328d6d2