Mielenterveysyhdistys HELMI ry on matalan kynnyksen toimintayhteisö mielenterveystoipujille ja mielenterveystoipujien etujärjestö. Yhdistys on vaalinut osallisuutta, tasavertaisuutta ja yhteisöllisyyttä jo vuodesta 1983 lähtien. Monipuolinen toimintamme antaa päiviin rakennetta ja mielekästä sisältöä sekä vahvistaa arjenhallinnan valmiuksia. Sosiaaliset kontaktit, kuulluksi tuleminen ja onnistumisen kokemukset kannustavat mielenterveystoipujia luomaan omannäköistään elämää.
HELMI ry:n tukihenkilötoiminta yhdistää tukea kaipaavan mielenterveystoipujan ja vapaaehtoisen tukihenkilön. Tukihenkilötoiminnan tavoitteena on auttaa ihmisiä, jotka kokevat yksinäisyyttä, joiden omat lähiverkostot ovat puutteelliset ja jotka kaipaavat pidempiaikaista tukea. Toimintaa järjestetään pääkaupunkiseudun alueella.
Tukihenkilöksi haluavalla ei tarvitse olla erityisiä tietoja, taitoja tai aiempaa kokemusta vapaaehtoistyöstä tai mielenterveyden teemoista. Tärkeintä on toimia tuettavalle luotettavana rinnallakulkijana, joka on läsnä, kuuntelee ja rohkaisee. Haastattelemme kaikki tukihenkilöksi haluavat ja perehdytämme heidät tehtävään. Tukihenkilöt sitoutuvat vaitiolovelvollisuuteen, luottamuksellisuuteen sekä HELMI ry:n arvoihin.
”Hei, mä olen täällä, ei hätää”
Tukihenkilösuhde rakentuu tuettavan lähtökohdista ja tarpeista sekä vapaaehtoisen omista lähtökohdista ja resursseista. Tuen muotoja ovat esimerkiksi kuunteleminen, keskusteleminen ja yhdessä harrastaminen, käytännön asioissa opastaminen ja muu arkinen tekeminen. HELMI ry tukee tukipareja myös rahallisesti, mikäli tukipari haluaa käydä yhdessä esimerkiksi elokuvissa, liikkumassa tai kahvilla. Tukihenkilösopimus tehdään yhdeksi vuodeksi ja tukiparit tapaavat noin kaksi kertaa kuukaudessa.
Voit tutustua yhden tukiparin kokemuksiin tästä videosta: https://youtu.be/G0z3xogAzMU
Lähde mukaan tukemaan toista
Haemme uusia tukihenkilöitä mukaan toimintaan ympäri vuoden. Tukihenkilönä pääset tutustumaan uuteen ihmiseen ja tarjoamaan tuettavalle merkityksellistä ja ainutkertaista tukea sekä saat itse antoisia kokemuksia ja rutkasti hyvää mieltä. Tarjoamme tukihenkilöille koulutusta, työnohjausta ja virkistystoimintaa.
Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää:
Vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Noora Kiiski
puh. 044 7774998 /
noora.kiiski@mielenterveyshelmi.fi