Viime vuosina olen yhä useammin huomannut pysähtyväni uutisten äärelle tunteet ristiriidassa. Sodat, ilmastokriisi, taloudellinen epävarmuus ja eriarvoisuus tuntuvat tunkeutuvan myös oman arjen nurkkiin – ei vain otsikoissa, vaan ihan konkreettisesti. Monesti on tullut mieleen: mitä minä voin tehdä tämän kaiken keskellä?
Vastaus ei ole suuri, mutta se on todellinen. Voin tehdä jotain. Yksi tärkeimmistä vastauksista epävarmuuden keskellä on ollut minulle: vapaaehtoistoiminta.
Pienillä teoilla on merkitystä
En voi yksin pelastaa maailmaa – enkä usko, että kukaan meistä voi. Mutta voin ehkä pelastaa jonkun päivän. Voin kohdata ihmisen, joka on kaivannut kuuntelijaa, voin leipoa pullaa seurakunnan kahveille tai voin auttaa lapsiperhettä, jonka arki on ylikuormittunut. Ne ovat pieniä asioita – mutta usein juuri ne pienet hetket jäävät mieleen.
Olen nähnyt, miten vapaaehtoistoiminta rakentaa siltoja. Ihmisten välinen kohtaaminen voi olla juuri se hetki, joka muistuttaa: emme ole yksin tässä maailmassa, vaikka joskus siltä tuntuisi.
Vapaaehtoisuus kasvattaa tekijäänsä
Yksi itselleni tärkeimmistä vapaaehtoistoiminnan muodoista on ollut seurakunnan ystäväpalvelu. Siinä olen saanut kohdata ihmisiä, joiden elämänkokemukset, ilot ja surut ovat avanneet minulle aivan uudenlaisen tavan nähdä maailmaa.
Vapaaehtoisuutta voi toteuttaa monin tavoin – tällä hetkellä teen myös oman ratsastusseurani kirjanpitoa ja toimin rahastonhoitajana. Se on antanut mahdollisuuden oppia uutta ja mennä mukavuusalueen ulkopuolelle – vastuullinen tehtävä, joka on opettanut paljon käytännön taidoista ja yhteisön tukemisesta.
Vapaaehtoisena olen saanut paljon. Olen oppinut uusia taitoja, saanut merkityksellisyyden tunnetta, ystäviä ja ennen kaikkea – hetkiä, jolloin olen tuntenut olevani osa jotakin suurempaa. Kun kaikki muu elämässä on tuntunut olevan liikkeessä, vapaaehtoistoiminta on tarjonnut juuria ja suuntaa.
On hetkiä, jolloin olen lähtenyt tapaamiseen väsyneenä – ja palannut kotiin sydän kevyempänä. Se on ehkä vapaaehtoisuuden suurin lahja: kun antaa, saa usein paljon enemmän takaisin.
Seurakunta – vapaaehtoisuuden koti
Minulle seurakunta on ollut luonnollinen paikka tehdä vapaaehtoistyötä. Se on yhteisö, jossa vapaaehtoisuus ei ole lisäpalikka, vaan sydämen rytmi. Kristillinen usko kutsuu palvelemaan – ei siksi, että olisi pakko, vaan siksi, että rakkaus kaipaa tekoja.
Seurakunnan vapaaehtoistoiminta tarjoaa monia tapoja olla mukana – oli elämäntilanne tai voimavarat mitkä tahansa. Mikään panos ei ole liian pieni. Usein juuri se, että joku pysähtyy, kuuntelee tai ojentaa auttavan käden, voi olla toiselle äärettömän tärkeää.
Pienikin teko voi olla suuri
Tiedän kokemuksesta, että maailman epävarmuus voi välillä lamaannuttaa. Mutta yhtä hyvin se voi herättää toisenlaisen kysymyksen: mitä minä voin tehdä?
Vapaaehtoistoiminta ei poista kaikkia ongelmia. Mutta se rakentaa toivoa – askel kerrallaan, ihminen kerrallaan. Ja joskus juuri se riittää muuttamaan maailman suunnan – vaikka vain yhdelle ihmiselle. Eikä sekään ole vähän.
Haluatko mukaan?
Jos tämä herätti sinussa ajatuksia, katso seurakuntien avoimia vapaaehtoistehtäviä sivustolta Vapaaehtoistyö.fi tai ota yhteyttä omaan seurakuntaasi ja kysy, millaisia vapaaehtoistehtäviä on tarjolla. Tehtäviä on monenlaisia – jokaiselle löytyy paikka, myös sinulle.
Tule mukaan tekemään toivon tekoja.
Teksti: Irene Nummela, Kirkkohallituksen asiantuntija