Aloitin vapaaehtoistyön elämäntilanteessa, jolloin en kyennyt täysipäiväisesti työntekoon, mutta halusin silti antaa oman panokseni yhteiskunnan hyväksi. Minun oli helppo valita vapaaehtoistehtäväksi vanhustyö, koska olen pienestä asti viihtynyt ikäihmisten seurassa heidän tarinoitaan kuunnellen. Vanhusvapaaehtoistyössä sain huomata, ettei ole väliä, onko ikäihminen omillaan toimeentuleva vai asuuko tämä lukkojen takana muistiosastolla - suusta tulee silti aina viisauksia elämästä, joista meistä jokainen voisi jotain oppia. Kaltaiselleni kolmenkympin korvilla olevalle henkilölle vanhusvapaaehtoistyö antoi perspektiiviä elämän tärkeimpiin asioihin kuten hidastamiseen, jotta huomaisimme toiset ihmiset.
Sopivan vapaaehtoistehtävän löytäminen lähti helposti alkuun tutustumalla Vapaaehtoistyö.fi-sivustoon. Jätin yhteydenottopyynnön ja ei aikaakaan, kun istuin ensimmäisessä vapaaehtoistyöntekijöiden palaverissa. Päädyin omasta toiveestani tehtävään, jossa ylläpidettiin vanhusten kohtaamispaikan kahvilaa. Vapaaehtoistyövuoroissa oltiin aina pareittain. Aamulla tehtiin voileipiä ja paistettiin pullaa. Niitä sitten myytiin pientä maksua vastaan kahvin kera ja siinä sivussa pidettiin seuraa asiakkaille. Kohtaamispaikan yhteydessä oli lisäksi mm. digineuvontaa ja vanhusneuvoston kokouksia. Vaikka näihin ei itse millään tavalla ollutkaan osallisena, niin tuntui silti merkitykselliseltä olla edes pieni osa jotain, mikä edistää yhteiskuntamme ikäihmisten hyvinvointia. Minua kosketti yhteisöllisyyden tunne, joka vaikutti tämän kohtaamispaikan kävijöiden kesken vallitsevan. Olisi tärkeää, että varsinkin keskustassa asuvilla ikäihmisillä olisi joku oma matalan kynnyksen paikka mihin mennä. Selkeästi sellainen pitää meidän vanhukset virkeinä ja menevinä.
Elämäntilanteen muuttuessa vaihdoin vapaaehtoistehtävän sopivampaan ja päädyin ystävätoimintaan. Halusin kuljettaa vapaaehtoistyötä elämässä mukana, koska se antoi minulle tunteen siitä, että teen jotain tärkeää olemalla ainoastaan läsnä ja antamalla aikaani. Ystävätoimintaan liittyen sain koulutuksen muistisairaan kohtaamiseen. Vapaaehtoisista pidettiin hyvää huolta: Saimme halutessamme olla mukana vaikuttamassa toimintaan ja tapaamisia vapaaehtoistyöntekijöiden kesken järjestettiin ajoittain. Oli ihanaa olla osa tätä hyväntahtoisten ihmisten joukkiota.
Ystävätoiminnassa sain itse päättää, kuinka usein käyn tapaamassa vanhusta. Aikatauluraamit saneli lähinnä yksikön päivätoiminta. Vierailin vanhainkodin muistiosastolla erään rouvan luona. Ystävä valikoitui sen mukaan, mikä pyyntö oli osaston henkilökunnalta tullut. Vierailut rouvan luona koostuivat yleensä sanomalehden lukemisesta yhdessä. Usein ei päästy sivuakaan eteenpäin, kun jo unohtui, että samat uutiset oltiin luettu kertaalleen. Uutiset herättivät rouvan muistot liitämään ja sain kuulla kaikenlaisia tarinoita. Väliä ei ollut sillä, olivatko nämä kertomukset totta. Väliä oli ainoastaan sillä, miten tämä rouva reagoi siihen, että häntä kuunneltiin. Ajan myötä opin jotenkin aistimaan, että rouva alkoi luottamaan minuun, vaikka hän ei selkeästikään ollut varma muistaako hän minua. Tämä on kokemus, joka on mielestäni mahdollista kokea vain kohtaamalla toinen vilpittömällä läsnäololla ja kerrasta toiseen, vaikka varmuutta sen hyödyllisyydestä ei ole.
Mieleenpainuvin kerta rouvan luona oli eräänä itsenäisyyspäivänä, jolloin katselimme televisiota sanomalehden lukemisen sijaan. Rouva suorastaan eli historialähetysten mukana ja otti minut mukaan näihin tapahtumiin. Jälleen minulla ei ollut tietoa tarinoiden todenperästä, mutta rouvalle vaikutti olevan todella tärkeää se, että hän sai jakaa ajatuksensa ja tuon hetken toisen ihmisen kanssa. Ikävä kyllä koronavuodet katkaisivat käyntini rouvan luona ja aikaa kului niin kauan, etten enää aloittanut uudelleen hänen luonaan käyntejä.
Nyt, kun minua pyydettiin kirjoittamaan tätä kokemusta, elämäni on sellaisessa paikassa, että olen saanut alkaa pohtimaan uusiksi vapaaehtoistyön merkitystä elämässäni. Tieni vanhustyön vapaaehtoistyöntekijänä päättyy, mutta jatkan aivan varmasti jonkin muun järjestön alaisena. Vapaaehtoistyö tuo elämääni merkityksellisyyttä, jota en voi mistään muualta saada.
Minulle on muodostunut vapaaehtoistyön tekemisestä tunne siitä, että ihmisarvoisen elämän ainoa edellytys on toisista välittäminen ja aito kohtaaminen. Kuinka vähään sitä voi olla tyytyväinen, jos vain on joku kelle puhua ja joku, kuka kuuntelee. Vapaaehtoistyö on myös vakuuttanut minut siitä, että elämän suurin rikkaus on antaa itsestään jotain ilmaiseksi, vaikka se jokin olisikin “vain” aikaa; siitä takaisin saaminen on jotain sellaista, mitä ei voi rahassa mitata. Rohkaisen jokaista kokeilemaan vapaaehtoistyön tekemistä!
Blogin on kirjoittanut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vapaaehtoinen.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on tarjolla erilaisia vapaaehtoistehtäviä lyhytkestoisista pitempää sitoutumista vaativiin tehtäviin ja ryhmätoiminnasta yksin tehtäviin vapaaehtoistoimintoihin. Ikääntyneiden parissa hoivakodeissa ja kodeissa tehtävään vapaaehtoistoimintaan on jatkuvaa tarvetta. Lisäksi eri seurakunnissa on tarjolla monenlaisia vapaaehtoistehtäviä, joista voi tiedustella seurakunnan työntekijöiltä. Löydät Turun ja Kaarinan seurakuntien tehtävät osoitteesta https://vapaaehtoistyo.fi/kirkko-turussa-ja-kaarinassa
Vapaaehtoistyön diakoniatyöntekijä Ulla Mäenpää, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä