Kallio Block Party 2026 vapaaehtoistyö
Kallio Block Party etsii vapaaehtoisia vuoden 2026 tapahtumaan. Kallio Block Party on yksi Helsingin suurimmista kaupunkifestivaaleista. Tänä vuonna tapahtuma toteutetaan lauantaina 1. elokuuta Alppilan alueella, sisältäen yhteensä 9 lavaa. Viime vuonna tapahtumassa oli arvioiden mukaan lähes 40 000 kävijää. Koko tapahtuma järjestetään vapaaehtoisvoimin, ja vapaaehtoiset ovatkin merkittävässä roolissa tapahtuman järjestämistä sekä onnistumista. Vapaaehtoiset saavat lauantaina 1.8. työvuoron aikana ruoan, sekä kaikki vapaaehtoiset saavat työtodistuksen halutessaan. Täysi-ikäiset saavat myös ilmaisen lipun KBP:n klubijatkoille, joita järjestetään eri lokaatioissa. Tapahtumapäivä kestää noin klo 8:00-01:00, ja suurin osa tarjolla olevista vuoroista sijoittuu tälle ajalle. Vapaaehtoisten työtehtävät sisältävät muun muassa: · Tapahtuman valmistelu · Lavojen valmistelu · Tiesulkujen ylläpito · Infopisteellä työskentely · Tapahtuma-alueesta huolehtiminen · Siisteydestä huolehtiminen tapahtuman aikana ja sen jälkeen Toivomme vapaaehtoisen sitoutuvan vähintään 4 tunnin vuoroon. Kaikki apu on tapahtuman kannalta tärkeää, ja ilman vapaaehtoisia tapahtumaa ei pystyttäisi järjestämään. Ennen tapahtumaa järjestetään vapaaehtoisille infotilaisuus, jossa käydään tarkemmin läpi tapahtumapäivän tehtäviä sekä tehtävien vastuuhenkilöitä. Perehdytämme tehtäviin vuoron alussa ja aina saa kysyä mikäli tulee kysyttävää. Kerrothan myös jos sinulla on jotain taitoja tai mielenkiinnon kohteita, joita haluaisit hyödyntää.
Alppila, 00510 Helsinki, Finland
Jos olet kiinnostunut tulemaan vapaaehtoiseksi Kallio Block Partyyn, käythän täyttämässä forms-kyselyn: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSfQO8BZopaAoqZf-eNltI-oz4Bj_G-YekFQLursAac2ST47PQ/viewform?usp=header Mikäli tulee mitä tahansa kysyttävää mieleen, voitte olla matalalla kynnyksellä yhteydessä kallioblockparty@gmail.com ja vapaaehtoiskoordinaattorimme vastaavat teille!
31.7.2026 - 1.8.2026
Hae tehtävään. Tehtäviin voi hakea vain Suomessa asuvat henkilöt.
Asun Suomessa

