Olen vetänyt pitkälti toista vuotta kestänyttä kehittämisprosessia, jota olemme kutsuneet Välittämisen kansanliikkeeksi.
Prosessin tuloksena on syntynyt paitsi uusi yhdistys, Välittämisen kansanliike ry, myös uusi innovaatio, Välittämisen SM-kisa, jonka taustalla on tieto siitä, että välittäminen on vastavoima yksinäisyydelle, yhteiskunnan polarisaatiolle, luontokadolle ja ympäristön muutokselle. Välittämistä voidaan konkretisoida sekä poliittisilla päätöksillä että yhteisöjen ja kansalaisten omalla toiminnalla.
Epävakaina aikoina Suomi tarvitsee myös Välittämisen SM-kisan avulla luotavaa kansalaisten yhteisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, mikä on omiaan lisäämään yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Kansalaiset voivat toimia SM-kisassa yhteiseksi hyväksi omalla panoksellaan, antamalla aikaansa; kohtaamalla, auttamalla ja ilahduttamalla muita ihmisiä tai luontoa ja samalla itseään. Välittämisen SM-kisa on innovatiivinen Call to Action osallistua joukkueena kisakeikalla matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaan ja saada siihen mukaan uusia ihmisiä.
SM-kisa tarjoaa alustan järjestöjen, kuntien ja hyvinvointialueiden paikalliselle yhteistyölle. Kisa tarjoaa myös vuosittain säännöllistä keikkamuotoista vapaaehtoistoimintaa eikä vain irrallisia hankkeita. Joukkuekisa tarjoaa myös uudella ja erilaisella tavalla mahdollisuuden toteuttaa ihmisyyttä ja yhteisöllisyyttä.
Ihmisyys on Välittämisen kansanliikkeen perusarvo
Vapaaehtoistoiminnan kivijalka on ihmisyys. Ihmisyyden ytimessä on humaanius, muiden ihmisten ja elollisen huomioiminen ja niiden hyvinvoinnista välittäminen. Välittäminen on myötätunnon konkreettista osoittamista, pysähtymistä, kohtaamista.
Uskon Esa Saarisen tavoin siihen, että meissä ihmisissä on enemmän hyvää kuin näkyy päällepäin. Ihmisyys on meihin sisäänrakennettu tehdasasetus. Ajattelen, että ympäristötekijät ja erilaiset rakenteet vaikuttavat toisinaan niin, että on helpompi erkaantua ihmisyydestä kuin pysyä siinä. Jaan myös jääkiekkovalmentaja Erkka Westerlundin ajatuksen siitä, että ihmisenä oleminen on joukkuelaji.
Nämä Saarisen ja Westerlundin ajatukset yhdistyvät välittämisen SM-kisassa. Kisan tunnuslauseena voisi hyvin toimia Vesterisen yhtyeen kappaleen, ’Tummilla teillä’ sanat: ”meidät on luotu toisia varten, toistemme surujen siruja varten”. Välittämisen SM-kisa antaa meille mahdollisuuden kohdata toisia, osoittaa välittämistä ja kilpailla siinä.
Välittämisen SM-kisa luo yhteiskuntaan välittämisen eetosta ja samalla kisa tarvitsee sitä. Välittämisen eetoksen ja kulttuurin rakentaminen on ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä, ja siinä meillä jokaisella voi olla rooli.
Eero Väisänen,
Välittämisen kansanliike ry
puheenjohtaja
Puh. 050 545 3145
Eero Väisänen on Siskot ja Simot ry:n perustaja ja entinen toiminnanjohtaja sekä perustamansa Välittämisen kansanliike ry:n hallituksen puheenjohtaja, joka vetää vapaaehtoisena Välittämisen SM-kisan valmistelua.